Yhdistyksen tarkoituksena on olla A. Ahlström Osakeyhtiön Kauttuan Tehtailta ja siitä yhtiöittämisien ja yritysmyyntien kautta syntyneistä yrityksistä eläkkeelle siirtyneiden yhdyssiteenä ja harrastusten ylläpitäjänä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää askartelu- ja kulttuuritoimintaa, kursseja, retkiä ja juhlia sekä pitää mahdollisuuksiensa mukaan yhteyttä entisiin työnantajiin.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä edellä mainituista yrityksistä eläkkeelle siirtynyt henkilö ja hänen puolisonsa. Myös sellainen leski, jonka puoliso kuollessaan on ollut edellä mainituissa yrityksissä eläkkeelle siirtyessään tai on ollut näiden palveluksessa ennen kuolemaansa. Jäseneksi voidaan hyväksyä myös henkilö, joka on ollut aiemmin mainittujen yhtiöiden palveluksessa ja on eläkkeelle siirtyessään toisen työnantajan palveluksessa.
Perustettu vuonna 1981.
Jäseniä 31.12.2022 noin 260.
Postiosoite: Kauttuan Tehtaitten Eläkeläiset ry c/o Riitta-Liisa Lehtimäki, 27500 Kauttua.
Sähköposti: riitta.lehtimaki@hotmail.com
Hallitukseen kuuluvat:
varalla: Oili Rintanen ja Hannu Vehmanen
Yhdistyksellä on seuraavat jaostot: liikuntajaosto, emäntäjaosto, ohjelmajaosto ja käsityöjaosto.
Tarkemmat tiedot kalenterissa.
Tarkempia tietoja kalenterissa.
Menemme katsomaan komediaa Nelinpeli. Lisää infoa kalenterissa.
Matkanjärjestäjä Liikenne Kotikivi ja Artonmatkat. Ilmoittautumiset Maijalle puh.050 542 4037.Tarkemmat tiedot matkasta löytyvät täältä.
Kalenterista löytyy lisää tapahtumia ja tietoa niistä. Mm kuntoiluun liittyviä tapahtumia löytyy sieltä.
Kalenteri